lauantai 1. lokakuuta 2016

Väkevän kauniita painajaisia

Olen suomalainen. Näin viime yönä unta jossa Käen sijaisvanhemmat ruokkivat ottolastaan niin kuin he ruokkivat muita poikasiaan. Käki nimiset linnut elävät mm. Suomessa. Niillä on tapana munia pienempikokoiseksi kasvavien lintujen pesiin ilman että lintuvanhemmat aavistavat että kysessä on ikään kuin loislintu. Haluan tulkita näkemääni unta siten että se on yhteiskunnallinen allegoria. Kun kuvatun tilanteen vertaiskuvallisen esityksen pukee sanoiksi sain seuraavaa kartalle. Faabelia eli tätä eläintarinaa voi käyttää kuvaamaan niin pahassa kuin hyvässä.
1) Eihän sellaista voi epäillä varkaaksi joka on syntymästä saakka yhteisestä munaparvesta kuoriutunut ja meidän kanssa kasvanut! Esim. MV-Lehden tirehtööri ja sopankeittäjä.
2) Eihän sellaista tarvitse syyllistää tai epäillä pahuuden ilmentymäksi joka on samasta puusta veistetty vaikkakin muuttolinnun kautta. Monessa Euroopan maassa alkaa olemaan sekä vuosisatoja vanhoja vähemmistökansallisuuksia  että muualta tulleita tai toisen polven maahanmuuttajia, jotka ovat jo juurtuneet tai aloittavat sulautumistaan yhteiskuntaamme. Eikä kaikki mikä on Ulkomaaksi ole kieltäymystä.

Ennen edellä kuvattua unta näin todella paljon järkyttävämmän unen maisemana pari sataa vuotta vanha taistelurintama. Eteeni vieritettiin näkymä rintaman sidontapaikalta. Siellä punatakkiset sotilaat oli paikattavana. Joltakin sotilaalta joka kärvisteli naama irvistettynä kun häneltä ilman puudutusta sahattiin jalkoja polvien kohdalta pois rautasahalla. Toisessa saman unen eri kohtauksessa oli lihamylly minne tervejalkaiset sotilaat tunkivat kaiken mahdollisen  rikkimenneen sodankäyntiin liittyvän esineistön. Sinne meni myös kuolleeksi oletetut torsot, tuhoutuneet aseet ja esineet. Ulos tuli verta, sitä tarvittiin koneiston toisessa päässä liukuhihnalla liikuvien uusien punatakkien värjäämiseen, Rokokoo tyylisten huonekalujen kiinni ommeltuihin pehmusteisiin. Heräsin siihen kuinka joku piruparka olikin elossa, hän murskautui kuoliaaksi.

Rakastelin rouva-saatanan kanssa, unimaailmassa joskus ennen ryhtiliikettä elämässäni. Havahdun olevani todellisuudessa jossa taivas on värjäytynyt todella kauniiksi, kuin iltarusko auringon laskun aikaan vasten järvenpintaa. Unessani syy tälle ei ole vuorokauden aika, vaan ydinsota. Taivas on horisontissa on täynnä räjähtäviä sienipilviä. Tajuan että on hengenvaara, lähden juoksemaan takanani ylöspäin viettävää rinnettä pitkin kohti bunkkeria. Siinä on jykevät ovet. - Itseasiassa nyt muistan että olen nähnyt sellaisen reaalimaailmassa, Riihimäen viestirykmentissä, se oli ovi jossa alokkaalle ei ollut mitään nähtävää tai mitään mielenkiintoista. - Unessa ne ovat auki ja näyttävät olevan miehen paksuiset ja puun korkuiset, menen sisään ja siellä on hahmo. Naispuolinen rehevä paholainen jota rakastelen. Sillä kasvaa jonkun orapihlajapensaan piikkiköynnöksiä rakkauden suonesta. Herään siihen että liian kireät bokserit sattuvat aamustondikseeni.

Toisessa unessa kauan sitten olen pikajunassa, markka-ajassa. Herään unessa unestani junan kiskojen kolinaan, siihen aikaan raiteet olivat yhteenhitsaamattomia kun nuori sälli vielä olin. Olen pieni poikanen ja vanhempani istuvat minua vastapäätä, kun katson ulos näen ajanvääristymän, monta päivää on kuin yksi.  Kuin pitkällä valotusajalla järjestelmäkameralla, näen monta auringonvanaa kulkevan väärään suuntaan taivaalla, näin koen. Sitten näen jotain siinä hetkessä epämieluisaa, kerrostalot yms. rakennukset purkautuvat ylhäältä alaspäin käänteisessä järjestyksessä alkutekijoihinsä. Tiilit ja muut  rakennuspalaset säntäilee ilmassa....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti